JOENSUUN PUUT: LINNUNLAHDEN KOIVU

Joensuun suosituimpiin hiekkarantoihin kuuluvan Linnunlahden rannan tuntumassa on yksi harvinaisuus: Luonnonmuistomerkkinä rauhoitettu koivu. Muutama päivä sitten muistin jälleen Linnunlahden Koivun läsnäolon, kun kävelyreitti ohjasi sen ohi. Tutun puun näkeminen on samanlainen kuin vanhan tutun kohtaaminen parhaimmillaan: Se on kuin kipinä itsessä, ilonpilkahdus, hymyn huulille nostattava yhteys maailmaan.

Linnunlahden koivun kohdalla ajattelen, että sen kasvu on kuin jonkun ihmisen elinkaari. Ihan kuin puun rungon alaosa olisi lapsuus, sitten tulisi aikuistuminen, ja lehvästö olisi ”kukkimisvaihe” eli vanhuus ja viisaus. Tällä Linnunlahden koivu-yksilöllä lapsuus on ollut ”äkkiväärää”, jonka jälkeen aikuistuminen olisi ollut suoraviivaisempaa. Koivu on vielä varsin nuori, joten vanhuuden kukinta on vasta alkumetreillä.

Reflektoin ihmisen ”äkkiväärää lapsuutta”: Kuinka useilla ihmiskohtaloilla on ollut haastavat lapsuuden olosuhteet, ja kuinka sitä on joutunut lapsena nöyrtymään, kuin tämä suojeltun koivun kaari. Mutta kun tämä koivu on kasvanut, kuinka se nyt tarjoaa mahdollisuuden, mitä ”tavalliset koivut” eivät tarjoa: Se tarjoaa tuolin tai satulan! Nyt lapset ja vanhemmatkin voivat istua sen tykönä, ja se kiinnittää huomiota erityislaatuisuudellaan. Tämän koivun kohdalla on käynyt onni, että sen erityislaatuisuus on kääntynyt sen voitoksi, se on hyväksytty sellaisena kuin se on ja että sitä on kunnioitettu edelleen (rauhoitus).

Linnunlahden koivun tarinaa ei löydy (tai ainakaan minä en löytänyt) internetistä. Mikäli joku lukija tietää enemmän tämän Linnunlahden koivun historiaa, otathan yhteyttä!

TOISEN KOIVUN MUISTO HERÄÄ

Linnunlahden Koivun näkeminen oli sekä lohdullista, että toisaalta se kirpaisi sydäntäni. Se oli lohdullista, että kotikaupungistani löytyy joskus silmää erityisille puille ja että ainakin tämä koivu on rauhoitettu. Olen ollut niin huolissani useiden kotikaupunkini puiden kohtalosta. Toisaalta rauhoitus ei vie huolta pois kokonaan, sillä rauhoituspäätös ei ole ikuinen sillä tavalla etteikö sitä voisi muuttaa. Erityisten luontokappaleiden kohdalla olisi hienoa, mikäli sydän voisi rauhoittua ikuiseen rauhoitukseen, mutta meidän on hyväksyttävä elämä sellaisena epävarmana ja muuttuvaisena kuin se on.

Koivun näkeminen myös kirpaisi, sillä se muistutti minua toisesta Joensuun koivusta, Ystävyydenpuiston Vanhasta Koivurouvasta, jota en ehtinyt saattaa suojeluksen piiriin, ennen kuin se kaadettiin. En voi kuin syyttää itseäni, ettei kapasiteettini riittänyt tehdä ajoissa enempää sen suojelemiseksi, tai ainakin yrittää sen suojeluun saattamiseksi. Voit lukea juttuni Ystävyyden puiston koivusta tästä.

LISÄÄ LUONNONMUISTOMERKKEJÄ?

Onko sinun kotipaikkakunnallasi erityisiä puita tai muista sinulle tärkeitä luonnonpaikkoja, joita ei ole vielä suojeltu? Otetaan rohkeasti aloitteellisuutta saattaa uusia kohteita luonnonmuistomerkkeinä suojeluun, ja tehdään parhaamme, että nämä ainutlaatuiset luonnonkappaleet säilyvät ja saavat elää onnellisina sillä tavalla kuin niille kuuluu.

Huomasin, että Joensuun kaupunkikin on etsinyt luonnon muistomerkkejä Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi vuonna 2017. Olisipa hienoa, mikäli tällainen haku uusille muistomerkeille tehtäisiin systemaattisesti esimerkiksi kahden vuoden välein?

Lyhyt tiedote luonnonmuistomerkeistä on Ympäristöministeriön sivuilla. Linkki tässä: https://ym.fi/luonnonmuistomerkit