Emoni

Matka oli pitkä.

Tiedän kyllä,

Mikä tähti se oli

Kun valitsin

Äitini kohdun.

Oli pimeää

Sydän sykki

ja valutin ensimmäisen kyyneleeni

jo siellä pimeässä

kun hän itki

Silloin itkin minäkin

Ja tunsin sen ihmisen

äärettömän ikävän

Itseään kohti

Kun synnyin

Päätin lähteä matkalle

Olla ikävöimättä

Itseäni

Sillä se oli suruista raskain

Niinpä lähdin

ja en tullut koskaan takaisin

siihen pimeään

johon olin vajonnut

ihmishistorian synkimpänä hetkenä

Päätin nousta ylös

Sytyttää tuleni

ja vain rakastua

Kun päädyin tälle polulle

mikä mahdollisti sen

en tuntenut enempää vihaa kuin suruakaan

luonnon armottomia voimia kohtaan

sillä ne voimat hyväilivät kasvojani

kun valaisin pyhän lähteen

Tanssin hurjan lailla

Nauroin kuin hullu

Ja vapaudessani

jopa hirnuin

Se oli loistava hetki

ja kaikki vapautui

sen pimeyden koettelemusten

jälkeiseen valoon

Itkin ilosta

ja juoksin ensimmäistä lasta kohti, joka syntyi siitä samasta tähdestä,

jolta hänkin oli päättänyt lähteä

ja osua minuun.

Se osuma teki minusta kuka olen

Ja näitä osumia on nyt tullut

ja mennyt

ja mitä minusta on jäänyt jäljelle

en tiedä

Mutta äitini vala oli se voimakkain

Hän pystyi tekemään sen

Vasta kuolemansa jälkeen

ja kiitoksella elämän maljasta

otin sen vastaan

hänen kauttaan

elävänä

aitona omana itsenäni

valossa

yksin

me kaikki

täällä

laulamme

siunaamme rukoilemme

ja voimme hyvin