TIMIN MÄNTY JA SHAMAANIEN NOUSEVA SUKUPOLVI

Monet teistä ovat ajelleet tai kävelleet pitkin hämeenkyröläistä Timintietä, päämääränä pyhä puu, rakas vanhus: Timin Mänty. Kerron tässä muutamasta kohtaamisesta ja siitä hyvästä opista, mikä männyn henki välitti ikiaikaisella viisaudellaan. Tämä on tuskin uutta tietoa lukijalle, mutta minäkin tämän kuulin, ja sen opin sain.

Mitä näet kun käännyt, sanoi Vanhus

Oli heinäkuinen hetki viime vuonna 2017, kun kesäretriittimme kulki pyhiinvaellus-kulkuetta kohti tuota mystistä paikkaa. Saavuimme muutamalla autolla paikalle, ja jo paikalle johtavalla kylätiellä aloin kokea kohtaamisen voimaa. Puun valtava aura oli uskomaton. Olimme kaikki hiljaa, sillä siinä lähestymisessä kukaan ei pystynyt puhumaan mitään. Kun saavuimme paikalle, minut valtasi se suurimman kunnioituksen tunne. Kuin olisin tullut sille kaikkein pyhimmälle paikalle. Kaaduin maahan ja koko olemassaoloni muodostui pelkäksi kunnianosoitukseksi ja rakkaudeksi männyn välittämälle pyhälle voimalle. Suunnaton voima ja pyhyys, puun mahdin täydellistymä. Ikiaikainen viisaus ottamassaan muodossa.

Teimme kaikki omia uhrejamme, rukouksiamme ja toimiamme siinä juurilla. Yksi rakas ei pystynyt edes puun voimasta tulemaan ihan lähelle, vaan jäi kauemmaksi tien toiselle puolelle itkemään ja käymään omaa prosessiaan (tule uudestaan). Tanskalainen parantaja-isoisämme Jørgen otti päämäärätietoisesti, mutta spontaanisti, Suuren Rumpunsa esille ja alkoi soittamaan. Hän vei meidät siinä Timin männyn juurilla rumpumatkalle. Muistan yhtenä elämäni suurimpina opetuksina tuon seuraavan hetken, jota rummunääni hyväili.

Olisin halunnut jäädä siihen loppuelämäkseni palvomaan, mutta Timin Mänty pyysi minua kääntymään ympäri. Hän kommunikoi, ettei minun pitäisi hänelle kumarrella sen enempää, vaan katso mitä näet, kun käännyt ympäri. Näin nuoria puita, en muista olivatko ne koivuja vai mäntyjä, mutta paljon nuorempaa taimea kuin mitä Vanhus Itse. Kyyneleet tulvivat silmistäni, kun katselin niitä nuoria puita, ja mitä Ikivanhus halusi viestittää. Ne tulvivat, koska se rakkauden voima, mitä Vanhus nuoria kohtaan osoitti, oli voimakkaampaa kuin mikään muu. Olin siinä täydellistyneessä rakkauden virrassa nuoria kohtaan, ja sen virran voima oli suurinta. Vanhus halusi omasta puolestaan vahvistaa mieleeni sen toden, kuinka voima ja kaikki suurin hyvyys on Nuorissa ja kasvamassa siellä. Uuden Sukupolven kasvu. Shamaanien sukupolven suuri nousu. Tämä voima on jo meissä, tässä meidän omassa nuoressa sukupolvessa, ja lapsissamme. Hoidossamme on uskomattomia opettajia. Olin hyvin liikuttunut Vanhuksen viisaudesta, ja hänen täydellisestä arvostuksestaan ja suuntauksestaan nuoria kasvuja kohtaan. Tunsin sen valtavan ja rajattoman Iso-isän rakkauden, joka on niin tärkeää jokaiselle sielulle.

On vaikea pukea sanoiksi tuon hetken opetusta, mutta se edelleen auttoi minua kristallisoimaan omaa elämäntarkoitustani ja kutsumustani shamanistisena opettajana ja shamaanisukupolvea tutkivana jatko-opiskelijana. Valmiustilani tehdä mitä voin, että voin olla tukena uudelle sukupolvelle, ja sille suurelle evolutionääriselle muutokselle ihmiskunnan keskuudessa, mitä voimme hetki hetkeltä todistaa. Takanamme tukevat Ikivanhukset. Tässä, tämänkin viestin avustuksella, muistan jälleen, ja tunnen heidät ihan takanani ja sydämessäni. Opettajani sanoin: ”Me olemme heitä, joita he ovat odottaneet.” Olipa kyse Inka-vanhuksista tai omista lapsistamme. Me olemme heitä. On aika olla yhdessä, ja toimia yhdessä planeettamme ja ihmiskuntamme hyväksi kaikilla ihmistoiminnan ja yhteiskunnan aloilla. Tämä kristallisoi mielestäni myös shamaaniseuran toiminnan merkityksellisyyttä ja kosmista verkkoa.

Vieressä pieni pihlaja

Viimeksi vierailin Timinmännyllä heinäkuun puolessa välissä, tällä kertaa juuri ennen tämän vuoden kesäretriittiä. Olimme pieni ryhmä ennen varsinaista alkua, ja amerikkalainen cherokee-perinnettä kantava vieraamme oli mukanamme. Teimme jotain yksinkertaisia rituaaleja, jossa annoimme erityisesti feminiinistä ja kohdun energiaa tuomaan elinvoimaa Vanhukselle. Ennenkuin lähdimme, cherokee-isä pyysi kiinnittämään huomiota Vanhuksen oikealla puolella olevaan pieneen pihlajantaimeen.

Keräännyimme siihen pihlajantaimen ympärille. Hän pyysi meitä kaikkia ottamaan kiinni yhdellä kädellä taimesta. Olimme kaikki yhdessä kiinni siinä. Hän puhui siitä pihlajasta, ja miten se nousee siitä tulevina vuosina. En muista enää sanoja, olin kiinni vain energiassa. Sama viisaus kuin edellisenä vuonna, muistutus jälleen.

Kun muut lähtivät, polvistuin vielä hetkeksi pihlajan juurelle. Otin esiin 5-vuotiaan poikani minulle omalta alttariltaan antamansa kuivaamansa kukkaset. Hän ei ollut sanonut minulle, minne minun olisi ne laitettava, mutta takaisin ei saanut enää tuoda. Asettelin kuivakukat varovasti pihlajantaimen ympärille. Hän oli antanut minulle tehtävän, ja sain sen tehtyä.

Kiitos rakas.

(artikkeli ilmestynyt Shamaaniseuran KUMU-lehdessä 2018, käsittääkseni)