YHTEISÖLLISESTÄ KANSANPARANNUKSESTA NYKYPÄIVÄNÄ
“Kansanparantamisen arvostaminen onkin ehkä perinteen elinvoiman parhaita mittareita.”
Haluaisin paljastaa näkemykseni suomalaiseen kansanparannukseen. Olen vasta opettelemassa lisää tästä valtavan laajasta ja arvokkaasta parannusperinteestä, minkä näen olevan suomalaisen kulttuurin ytimessä. Oman kansanparantajan olemukseni yksi keskeisistä tapahtumista oli, kun helmikuussa 2016 päädyin todella mystisesti perinteisen suomalaisen verikuppauksen kurssille Frantsilan hyvän olon keskuksessa.
En ollut koskaan käynyt verikuppauksessa enkä ollut aiemmin siitä lainkaan kiinnostunut, mutta jokin minussa veti kyseiselle kurssille. Kun astuin keskuksen siniseen saliin ja kohtasin kokeneen kuppauksen opettajan ja kansanparantajan Sanna-Kaisa ”Ratanaula” Ilmarisen tiesin heti miksi: Olin juuri tavannut yhden elämäni merkittävimmistä henkilöistä.
Tämän tekstin lopuksi on linkit kahteen kuvaamaani videoon, jolla Ratanaula Ilmarinen esittelee kuppauskirveensä, ja toisella hän laulaa kirveiden pyhityslaulunsa. Videot on kuvattu kesällä 2016, jolloin aloitimme työskentelemään yhdessä, ja yhteinen työmme luontoviisauden ja siitä kumpuavan hyvinvoinnin parissa Frantsilan hyvän olon keskuksessa jatkuu edelleen.
Voisimmeko oppia Balttian mallista?
Otan inspiraatiota Balttiasta, tuosta moninaisen rikkaasta ja meille niin läheisestä kolmen valtion alueesta. Kursseilleni on jo muutaman kerran päätynyt eräs lääkäri yhdestä Balttian maista. Olemme olleet ystäviä jo parikymmentä vuotta. Hän työskentelee sekä lääkärinä että yrttiasiantuntijana, käyttäen kokonaisvaltaisia hoitomenetelmiä asiakkaidensa parissa. Hän on myös erinomainen vastottaja ja saunottaja, ja koin valtavan elämyksen hänen saunahoidossaan täällä pohjoisessa saunassa. Tiedustelin häneltä, että kuinka hän voi omassa maassaan toimia lääkärinä ja samalla puhua asiakkailleen yrteistä ja toimia ikään kuin herbalisti-kansanparantajana? Hän kertoi, kuinka hänen kotimaassaan se on edelleen mahdollista ja hyvinkin yleistä. Se on yleisesti hyväksyttyä. Sydämeni sykähti välittömästi, sillä suren valtavasti, että tämä ei ole tällä hetkellä niin yleistä Suomessa.
Olen parhaillani lukemassa virolaisen Mikita Valdurin viime vuonna ilmestynyttä kirjaa Lingvistinen metsä (2021, Sammakko kustannus). Mikita kirjoittaa sivulla 36:
”Virossa on järjestetty vielä melko hiljattain valtakunnallisia kampanjoita, jotka monista muista eurooppalaisista tuntuisivat utopistisilta. Yksi sellainen oli valtakunnallinen suunnitelma lääkekasvien keräämiseksi. Käytännössä se tarkoitti villeinä kasvavien lääkekasvien keräystalkoita. Kaikki vanhemmat virolaiset muistavat, kuinka he koululaisina kantoivat kouluun tai apteekkiin kassikaupalla männynkerkkiä, puolukanlehtiä, siankärsämöitä, mäkikuismia, islanninjäkälää, kamomillankukkia, katajanmarjoja ja pakurikääpää. …. Se, että lääkekasveja ja kansanparannusta pidetään Virossa arvossa, osoittaa ettei perinnekulttuuri ole lopullisesti kuihtunut. Yksi suullisen perinteen osa-alueita on aina ollut lääkintä”
Kun luen tätä kirjaa, niin tietoon perustuva ymmärrykseni kuin sydämessä oleva tunteeni resonoivat sen kanssa, että totuus on, että virolaiset ovat neroja ylläpitäessään tätä perinnettä. Siinä täytyy olla niin kulttuurin jatkuvuuden kuin kansanterveyden avain. Voisimmeko olla myös Suomessa ylpeitä siitä uskomattomasta kansanparannuksen traditiosta mikä meillä on esivanhempiemme ajoilta asti, oppia ja kokea siitä lisää, ja löytää uusia, perinteisiin perustuvia ratkaisuja kansallisen hyvinvoinnin puolesta, samalla elävöittäen ja rikastaen koko kulttuuria? Tässä on hyvinvointimme avain.
Intentiona parantamisen demokratisoiminen eli tasa-arvo parantamisen kulttuurissa
Suuri toiveeni on, että voisimme luoda hyvinvointi-yhteiskunnan, jossa parantaminen on demokratisoitu. Tämä tarkoittaa tasa-arvoista arvostamista eri parantamisen menetelmien välillä, ilman minkäänlaista dualistista kahtia-jakautuneisuuden tarvetta ja epäluottamuksen kulttuuria. Osaisimme arvostaa kansanparantajia koko suomalaisen kansankulttuurin elävöittäjinä, tietäjinä, sekä kulttuurisen hyvinvoinnin lähettiläinä. Oppisimme ennen kaikkea tuntemaan heitä. Kansanparantajien arvostaminen ja heidän tieto-taitonsa hyödyntäminen ei ole ristiriidassa lääketieteellisen arvostamisen ja hyötyjen kanssa. Viisautta on osata yhdistää parantamisen eri puolia ja nähdä myös kulttuurilliset ja luonnolliset arvot osana koko parantamisen kulttuuria.
Pitäisimme huolta, että vanhojen kansanparantajien tieto-taito ei häviä, vaan että heillä on kisällinsä jatkamaan perinnettä. He tekisivät yhteistyötä terveyskeskusten ja sairaaloiden henkilökunnan kanssa tuoden oman tietämyksensä ja osaamisensa hoivaan. Kansanparannuksen tutkimiseen tehtäisiin jopa oma tutkimuslaitos tai ainakin tutkimusyksikkö, ja lääketieteellisessä opiskeltaisiin kansanparannusta ja kasvilääkintää vähintään sivuaineena.
Ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin osa-alueet ovat fyysinen, emotionaalinen, henkinen ja mielellinen hyvinvointi. Tämän lisäksi ihmisen hyvinvointi on sidoksissa hänen yhteisönsä sekä elinympäristönsä eli koko luonnon hyvinvointiin.
Henkisen hyvinvoinnin avaimet ovat kulttuurisissa juurissa. Käsitystä siitä, mitä suomalainen kulttuuri on, voi jatkuvasti syventää ja laajentaa, muinaisista juurista alkaen ja ennen kaikkea yhteydessä ympäröivään luontoon. Oma luontosuhteemme on kulttuurimme lähtökohta. Jos kulttuurimme määrittyy esimerkiksi tällä hetkellä TV:ssä pyörivän lihakartanon mainoksen ”Tämäkin on suomalaista” kautta, jossa kaikkein suomalaisinta on lopulta kinkkuleike, mitä se kertoo henkisestä ja kulttuurisesta hyvinvoinnistamme? Onko se sittenkin jotain enemmän kuin kaupallinen kinkkuleike?
Yhteisöllinen kansanparannus – mitä se voisi olla?
Tarvitsemme lisää resursseja ja toimenpiteitä kulttuuristen juurien elävöittämiseksi, jotta koko luonnonhenkinen kansankulttuurimme voi paitsi selviytyä, myös kehittyä ja kukoistaa. Tähän tarvitaan myös kansanparannusta – puhuisin jopa yhteisöllisen kansanparannuksen tarpeesta. Tämä voisi tarkoittaa kansanparantajien yhteisökasvatukseen, -kehitykseen ja kulttuuriseen hyvinvointiin liittyviä projekteja, tapahtumia, yhteiskunnallisia ratkaisuja, joilla olisi laajaa vaikutusta. Se tarkoittaa ennen kaikkea kansanparantajien osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon.
Kansanparantajat ovat usein ihmisiä, jotka viihtyvät hiljaisuudessa ja monet eivät koe kutsua laajempaan vaikuttamiseen, mistä kirjoitan. Uskon kuitenkin, että on olemassa myös kansanparantajia, joiden sydämellä on kutsumuksena tämä yhteisöllinen parantaminen ja kulttuurinen hyvinvointi. Näitä henkilöitä pitäisi rohkaista ja nostaa esiin. Yhteiskunnan pitäisi avata oviaan ja kuunnella näitä yhteisömme tietäjiä ja kutsua heitä mukaan keskusteluun. Nämä ihmiset eivät ole tyrkyttämässä palveluitaan samalla tavoin kuin esimerkiksi kaupalliset lääkefirmat. Näillä ihmisillä ei ole usein taloudellisia resursseja päästä vaikutuspaikoille. Joten mikäli tämä kansakunta haluaa voida paremmin, meidän on osattava löytää tie kansanparantajien luokse ja kuunneltava, mitä tämä maa, nämä ihmiset, tämä kansa ja kulttuuri, ja lopulta tämä koko maailma ja sen potentiaalina maailmanrauha, oikein tarvitsee?
Mitä kansanparannus on?
Kuinka ylipäätään ymmärrämme kansanparannuksen? Mie annan tässä oman ymmärrykseni aiheeseen, vaikka parempiakin eksperttejä aiheeseen on. Voitte mieluusti tarkentaa ja korjata tätä määritelmää, mikäli olen väärässä tai ajatusjuoksustani puuttuu palasia. Mie aloitan usein tämän ymmärtämisen tutkija Jane Tuovisen kirjan ”Tietäjistä kuppareihin” (1984, WSOY) jaotteluun perustuen, jossa hän laittaa kansanparantajat näihin neljään kategoriaan:
1. TEKNIKOT; Kansanparantajat, jotka työskentelevät esimerkiksi kuppauksen, hieronnan, jäsenkorjauksen aloilla. Ylipäätään käsien käyttäminen parantamistapahtumassa on usein keskeistä teknikoilla. He parantavat kosketuksen kautta.
2. VERBALISTIT: Sanan ja kielen taikurit eli esimerkiksi äänellä itkijät, loitsijat, laulajat, kirjoittajat, runoilijat. Sanan mahtia ja voimaa ei voi vähätellä suomalaisessa parantamistapahtumassa, ja sen vuoksi meillä on yksi maailman suurimmista kansanrunouden arkistoista. Kansainvälisesti tähän kategoriaan voisi miun mielestä kuulua myös esimerkiksi mantrojen parantava voima.
3. HERBALISTIT: Yrtti-asiantuntijat, kuten yrttituotteet, yrteillä parantaminen, saunavastat ja vastottaminen jne.
4. SHAMAANIT: Tietäjät iänikuiset, jotka käyttävät parantavaa tietoisuutta rituaalien ja seremonioiden kautta parantamistapahtumassa. Tähän liittyy myös voimakas yhteisöllisen parantamisen puoli. Shamaanit toimivat näkyväisen ja näkymättömän, ei-tiedetyn ja tiedetyn maailmojen rajoissa. Tietäjyyteen liittyy yhteisöllinen parantaminen, joten aiemmin kirjoittamani teksti liittyen yhteisölliseen kansanparantamiseen voisi kohdentua nimenomaan tähän kategoriaan, kun etsimme keinoja kansanterveyden ja kulttuurisen hyvinvoinnin puolesta.
Usein kansanparantajat saattavat omata intressejä useampaan tai jopa kaikkiin näihin kategorioihin, riippuen ihmisen luontaisista mielenkiinnon kohteista ja kyvyistä.
Mikä näitä kansanparantajia sitten yhdistää? Ymmärrän tämän siten, että heitä yleensä yhdistää kutsumus palvella kanssakulkijoitaan tavalla, mikä perustuu heidän luontaisiin ja luonnollisiin ominaislaatuihinsa. Kutsumus liittyy sieluun, eli heillä on sielullinen yhteys siihen, mitä he tekevät. Sielullinen yhteys taas merkitsee sitä, että he tekevät sitä, mitä heidän kuuluu tehdä, ja mitä he ovat ikään kuin syntyneet tekemään. Tämä tarkoittaa sitä, että heidän on tehtävä kansanparannusta, olipa sen asema yhteiskunnassa millainen tahansa. Tämäkin kertoo siitä, kuinka voimme puhua kansankulttuurimme jaloimmasta puolesta.
Sielu merkitsee ihmisen kokonaisuuden kokemusta siitä, kuka hän on. Tämä sielullinen yhteys on myös se, mitä kohti kansanparannustapahtuma on aina menossa, ilmentyipä ”vaiva” fyysisesti, emotionaalisesti, henkisesti vai mielellisesti. Itse ajattelen, että fyysinen vaiva on viimeinen hätähuuto, ja että fyysisen vaivan lähde on useimmiten emootioissa ja/tai henkisessä puutostilassa, ja sen vaikutuksessa mieleen ja lopulta kehoon.
Eli kansanparannuksessa koko ihmisen olevaisuus on keskiössä, olipa menetelmä mikä tahansa. Lisäksi ei riitä pelkästään ihmisen kokonaisuus, vaan myös hänen suhteensa ympäröivään ekosysteemiin.
Nouse luontoni: Pyhyyden merkitykset kansanparantamisessa?
On uskallettava puhua myös elämän pyhyyden ulottuvuudesta. Nykypäivänä on kaksi tabua, joista on vaiettava, mikäli haluaa olla uskottava: Jos haluat olla uskottava, et voi puhua pyhyydestä etkä rakkaudesta. Mielestäni on kuitenkin kirjoitettava näistä aiheista, mikäli kirjoittaa kansanparannuksesta. Kansanparannus tänä päivänä voi tarkoittaa sitä, että ihminen tuodaan pyhän piiriin. Tämä sen vuoksi, että sielussaan eli kokonaisuuden kokemuksessaan kiinni oleva ihminen on läsnä elämän pyhyydelle. Tämä näkyy kiitollisuutena elämää kohtaan, mikä näkyy rauhanomaisuutena, hyväntahtoisuutena ja viisautena.
Väitän, että ihminen ja yhteisö ei voi hyvin, ennen kuin sen sielu on kokonainen. Mitä vähemmän siis puhumme sielusta, rakkaudesta ja pyhyydestä yhteiskunnassa, sitä kauempana sielu-yhteyttämme olemme. Sitä huonommaksi menee kansanterveys, sitä enemmän robotit hoitavat vanhuksia, sitä kauheamman näköisemmäksi rakennamme kaupunkejamme, sitä enemmän tuhoamme luontoamme, ja lopulta: Sitä enemmän unohdamme keitä olemme ja mikä kulttuurimme olikaan.
Uskoisin, että suurimmalla osalla kansanparantajista on yhteys siihen, minkä he kokevat olevan pyhää, vaikka he eivät siitä puhuisikaan ääneen? Voi toki olla ”teknikkoja” tai ”herbalisteja”, jotka kaikki eivät ole erityisen henkisiä, mutta itse miellän kansanparannuksen hengen ja materian välisen yhteyden kanssa työskentelyksi.
Totta puhuen, näen tämän siten, että kyseessä on pyhän työskentelystä maallisen parissa. Ja juuri tämän asian vuoksi lääketieteen palvoja luultavasti pyörittelee silmiään tätä lukiessaan. Koska pyhästä puhuminen on nykypäivänä jotain, minkä nähdään olevan jotenkin erillään rationaalisesta, fyysisestä ja ”todellisesta” maailmasta. Ja juuri tämä henkisen aspektin puute on johtanut siihen, että mielenterveys-ongelmat ovat kasvussa ja kukaan ei oikein tunnu puhuvan muista kuin lääkkeellisistä menetelmistä niiden hoitamiseksi. Henkinen ja fyysinen ulottuvuus ovat kuitenkin viisaan ihmisen silmissä läsnä yhtä aikaa, joten vain toista puolta näistä ei voi hoitaa, jos halutaan saada koko paketti kuntoon.
“Ilman henkistä terveyttä, emme tule koskaan terveiksi. Ja emme tule henkisesti terveiksi muulla tavoin, kun sillä, mikä on meille luonnollista ja kulttuurisesti ominaista. ”
Pyhän ja henkisen puutostila johtuu siitä, että meiltä suomalaisilta on erityisesti 1600-luvulta alkaen riistetty se, mikä meille on pyhää. Meidän oma luontomme; oma henkinen kansankulttuurimme; oma pyhä-yhteytemme, joka suorastaan kiellettiin lailla. Tämä on taas kokonaan uuden kirjoituksen aihe, joten en mene tähän sen pidemmälle. Olemmeko pian valmiit nostamaan sen kissan pöydälle, ja todella eheyttämään nuo henkiset kulttuuriset juuret, jotka tukisivat kansanterveyttä? Ilman henkistä terveyttä, emme tule koskaan terveiksi. Ja emme tule henkisesti terveiksi muulla tavoin, kun sillä, mikä on meille luonnollista ja kulttuurisesti ominaista. Toisin sanoen: Se apu tulee nostattamalla oma luontosi lovesta.
Luottamuksen avaimia
Pohdin, miksi joillakin on kansanparannukseen niin kielteisiä ajatuksia eli epäilyjä, että he puhuvat ”puoskaroinnista” (mikä on äärettömän häpäisevä ja kolonisoiva termi kansanperinteen pyhiä ja arvokkaita kerrostumia kohtaan. Mielestäni ”puoskarointi” terminä tulisi kieltää samalla tavalla kuin esimerkiksi rasistiset termistöt on kielletty.). Tulen välittömästi luottamuksen kysymyksen äärelle: Mihin luotamme? Mistä meillä on kokemuksellista tietoa ja ymmärrystä? Mitä tiedämme ja mikä on tietämisen tapamme?
Miun itseni on helpompi luottaa johonkin menetelmään, jota on käytetty tuhansia vuosia, ja jota on jopa tieteellisesti tutkittu, kuin luottaa johonkin innovaatioon joka keksittiin 2 vuotta sitten, ja jota markkina-arvot ja kaupalliset intressit ohjaavat. Miun on helpompi luottaa johonkin, minkä tunnistan omasta luonnollisesta ympäristöstäni. Miun on helpoin luottaa siihen, mikä on ennenkaikkea luonnollista. Miun on helpompi luottaa siihen, mikä etsii yhteyttä, kuin se mikä vetää rajoja siihen mikä on totta sen tiedon mukaan ja mikä ei. Sosiologi Kaisa Kuurne kertoi upeasti haastattelussa (linkki tekstin alla):
” Kokonaisratkaisua ei ole olemassa, vaan tarvitaan laaja-alaista ihmisyyden monien puolien ymmärtämistä. Joka alalla on paljon ihmisiä, jotka ymmärtävät tämän. Esimerkiksi nyt jo osa lääkäreistä hoitaa potilaitaan kokonaisvaltaisemmin. Talouselämän rekrytoinneissa käytetään gut feelingiä, intuitiota. Osa tutkijoista hyödyntää pitkästä kokemuksesta nousevaa vaistoa ja moni johtaja meditoi rauhoittaakseen mieltään. Kyse on ei-tietämisen eri puolien yhdistämisestä siihen, mikä on tiedettävissä.
Vaikeinta hallinnan ja tietämisen paradigmasta luopumisessa on uskaltautuminen epävarmuuteen. Antautumalla tyhjään tilaan luomme edellytyksiä sellaiselle uudelle, jota emme vielä tiedä. Usein ajatellaan, että meillä ei yhteiskuntana ole varaa näihin inhimillisiin ja pehmeisiin puoliin, mutta asia on päinvastoin: meillä ei ole inhimillisesti eikä taloudellisestikaan varaa ylenkatsoa niitä.”
Luottamus on luonnollisuuden ja harmonian olotila. Toivon, että pystymme kaikki ottamaan askeleita kohti luonnollisuuden ja tasapainon tilaa, ja muistamaan kansankulttuurimme ja -perinteemme, jonka keskiössä kansanparannus on arvokkaimpana. Jotta kansanparannus voi kukoistaa ja kehittyä, sen arvostus tulisi näkyä myös niinä resursseina ja mahdollisuuksina, mitä sillä on käytössään. Se tulisi näkyä kansanparannuksellisina palveluina osana yleistä hyvinvointi-järjestelmää, sekä sen tulisi näkyä aina, kun keskustelemme kulttuurisesta hyvinvoinnista ja kansanterveydestä.
Olisi kuunneltava kansanparantajia itseään oman alansa asiantuntijoina. Kansanparantajien tulisi olla mukana niissä päätöksenteko-pöydissä, missä hyvinvointialueista ja terveydenhuollon ratkaisuista keskustellaan. Tämä olisi kulttuurillisesti voimaannuttavaa, sekä edesauttaisi parhaiden mahdollisten ratkaisujen löytymiseksi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin osalta.
Videot: