Ukkos-rummun tarinaa
Haastattelen joensuulaista perinnetietäjää ja runolaulajaa Eero Peltosta suuresta rummusta, joka sijaitsee Sokos Hotelli Kolin aulassa. Rummun alkuperäinen kalvo on saanut uuden elämän taideteoksessa nimeltä “Ukon Puhe”. Sen ovat tehneet Tapani Hietalahti ja Taina Pailos sekatekniikkana vuosina 1999 ja 2018.
Teoksesta kirjoitetaan sen vieressä olevassa laatassa näin:
“Ukon Puhe - teos matkustaa Kolin myyttiseen menneisyyteen. Suuri rumpu on symbolinen viestiväline ihmisen ja suuren luonnon välillä. Se henkii voimallista yhteyttä taivaan ylisen ja maan alisen välillä.
Taiteilijoiden tekemät installaatiot syntyvät aina paikan päällä. Teoksen materiaaleina ovat valkoisen kvartsiitin palat ja salaman iskemän puun oksat sekä kaskessa hiiltyneet puun palaset. Nämä ovat kerätty Kolin kansallispuiston jylhiltä vaaroilta.
Voimakas paikka on lähes aina myös kaunis. Luonnon kauneus on aina voimakas viesti meille.”
Laatasta kerrotaan rumpukalvon ympärillä olevista materiaaleista, mutta mikä tarina on ollut itse rummulla? Tiedän, että Eero Peltonen on ollut mukana Äitirummun syntysijoilla, joten annetaan hänen kertoa rummun tarina.
1. Olet kuvassa Ukkosrummun kanssa. Mikä on oma suhteesi tuohon rumpuun?
Tunnen hyvin tämän mahtirummun tarinan.
On vuosi 1991 tai 1992, kun seison Kaustisen Puhkionkalliolla ystäväni Tapani Hietalahden kanssa. Vieressä on Tapanin toteuttama näky, suurta kotkaa kuvaava perinteisin menetelmin ja materiaalein rakennettu paanukattoinen päärakennus. Näen siinä myös Sammon soudun.
Rakennus on Pauanteen ensimmäinen. Sepän paja sekä sauna-ja hoitorakennus odottavat vielä aikaansa. Tapani on tohkeissaan. Hän on hankkinut kaksi lehmän nahkaa ja kertoo, aikovansa rakentaa niistä Ukkosrummun. Laitamme nahat yhdessä rakennuksen edessä olevaan lampeen likoamaan.
Seuraavalla kerralla tullessani Tapani on saanut valmiiksi viisikantaisen kehikon rumpua varten, ja pääsen ihastelemaan ja soittamaan kumeaäänistä rumpua. Rumpukeppi on reilusti toista metriä pitkä, ja sen molemmilla päillä voi rummuttaa. Iskukohdat on päällystetty paksulla nahalla. Tapanin Ukkosrummuksi ristimä rumpu saa tulevilta käyttäjiltään toiseksi nimekseen Äitirumpu.
Minulla on onni omistaa joitakin valokuvia Pauanteelta. Ne ovat todennäköisesti Tapanin ottamia. Kahdessa on tuo mahtirumpu, jonka ääni kuului tyynellä ilmalla kilometrin päähän Kaustisen kylälle. Rumpukuvan taakse Tapani on kirjoittanut: ”Viisikanta, ihmisen kuva, maailman kuva ja rumpu kutsuu kosmiseen tanssiin.” Päärakennusta esittävän kuvan taakse hän on kirjoittanut: ”Kallion henki ja voima jatkuu sen seinissä, metsä katossa.”
2. Mitä muuta tiedät tuosta rummusta tai muista Tapani Hietalahden rummuista?
Tuo Ukkosrumpu oli vuosikausia mukana Pauanteen tapahtumissa ja 1990-luvulla vuosittain Neljä Tuulta ry:n kesätapahtumassa mm. Saarijärvellä ja Kuhmossa. Saarijärven Kivikauden kylässä soitimme rumpua tauotta koko tapahtuman ajan, eli muistaakseni kolme vuorokautta.
Vuonna 2000 Neljän Tuulen tapahtuma pidettiin Kolilla. Mahtirummussa oli silloin jo toinen kalvo, ja kuinka ollakaan, alkuperäinen kalvo oli juuri silloin osana muinaistaiteen näyttelyä Hotelli Kolilla. Ja siellä kalvo on vieläkin, Kolin valkoisella kvartsiitilla väkevöitettynä.
Kuljetimme mahtirumpua ympäri Suomea auton peräkärryllä. Rumpu kulki kanssamme myös tuolloin vuonna 2000 Ukko-, Akka- ja Paha-Kolilla. Jokaisella huipulla esitimme yhden osan Väinämöisen polvenhaavasta kertovasta rituaalinäytelmästä. Rummun ympärille oli kiinnitetty autonrenkaiden suikaleita, jotta saatoimme pyörittää sitä paikasta toiseen. Niin vieritimme rummun sisään näyttelyyn, ja saimme todistaa, kun alkuperäinen rummun kalvo ja uuden kalvon saanut rumpu kohtasivat toisensa.
Vuonna 2006 vedin työryhmää, joka järjesti Pauanteella viisipäiväisen muinaistaidetapahtuman. Ukkosrumpu oli teillä tietymättömillä, mutta onnistuin sen kuitenkin jäljittämään. Niin avasimme Sammon Päivitys -tapahtuman alkukotiinsa saapuneen Äitirummun vahvojen sydänäänten kaikuessa Puhkionkalliolla ja seppä Sakari Koskenalhon sytyttäessä ahjotulen.
3. Mitä muita muistoja sinulla on edesmenneestä Tapani Hietalahdesta ja Pauanteesta?
Tapani oli hyvä ystävä, vaikuttava persoona ja tietäjä ja suuri inspiraation lähde. Parhaiten muistan yhteiset villit musisointimme ja laulelomme, joissa soittimeksi kävi mikä tahansa ja luovuus oli rajatonta. Muistan myös meitä yhdistävän hillittömän tilannekomiikan, assosioinnin ja hulvattoman sanoilla leikittelyn.
Takan ääressä istuimme usein kaksin tai pienellä porukalle tulta katsellen ja pohtien syntyjä syviä.
Pauanteelle minut johdatti Animalia-lehdessä ollut juttu Pauanteesta. Kaksi asiaa iski artikkelissa tajuntaani, ja tiesin välittömästi löytäneeni jotain todella merkittävää. Haltioiduin Pauanteen päärakennuksesta ja sen yksityiskohdista otetuista valokuvista, jotka huokuivat muinaisuutta. Myös Tapanin ajatukset porautuivat lähtemättömästi mieleeni: ”Ihmisen on hyvä opetella rakentamaan itse itsensä.” Miten kouriintuntuva opetus! Ja toinen: ¨”Käden työssä pitää näkyä keskeneräisyyden jälki.”
On tärkeää nähdä käden jälki; että joku on paneutunut työhön, tehnyt työn huolella ja siirtänyt siihen luomisvoimansa. Ja on viisasta tunnistaa, tuntea, myöntää ja hyväksyä oma keskeneräisyytensä rakentajana, ihmisenä.
Tapani kuoli kotisaunan lauteille lokakuussa 2018. Joulukuussa täysi Tampereen Telakan ravintola juhlisti Tapania. Pääsimme myös saunomaan Tapanin Telakalle rakentamaan huikean hienoon ja tunnelmalliseen saunaan.
Tapanin muistelot kestivät tuntikausia. Kymmenet Tapanin ystävät esittivät runoja, lauluja, filmejä, diaesityksiä. Kuulimme lukemattomia tarinoita Tapanin elämästä. Sain kunnian aloittaa muistelut. Kerroin opetuksista, mitä sain Tapanilta, miten Pauanteen löytäminen käänsi elämäni suuntaa ja toki kerroin myös hauskoista yhteisistä hetkistä. Lauloinkin. Tapani oli innostunut Armas Launiksen sävellyksistä ja oli opetellut kappaleen: ” Minä olen poika pikkarainen.” Tuon Tapanilta oppimani mahtipontisen surkuhupaisan laulun esitin Tapanin hengessä kovaan ääneen ja antaumuksella.
Muistotilaisuuden kutsuun oli siteerattu professori, kulttuurintutkija Seppo Knuuttilaa: ”Tapani Hietalahden tavassa ja kyvyssä tuoda menneisyyttä nykyisyyteen omaperäisyys yhdistyy myös sellaiseen aineettomaan kulttuuriperinteeseen, mitä kukaan ei ole koskaan aiemmin tehnyt näkyväksi.”
En voisi olla enempää samaa mieltä. Tapani oli ainutlaatuinen näkijä, tietäjä, rakentaja, kirjailija, suuri humoristi ja armoitettu taiteilija, jonka rinnassa sykki lämmin ja suuri sydän.
Myyttinen Pauanne. Kuva Eero Peltoselta.
Ukkos-rumpu, kuva Eero Peltoselta
Tapani Hietalahdesta:
Muistokirjoitus Helsingin Sanomissa toukokuussa 2018: https://www.hs.fi/muistot/art-2000005900717.html#:~:text=Taiteilija%20Tapani%20Hietalahti%20kuoli%206,toukokuuta%201952.
Upea dokumentti Ukkosrummusta Vimeossa: https://vimeo.com/163533324
Kuka on Eero Peltonen?
Olen runolaulaja, perinnekouluttaja, pohjoisen ja itämerensuomalaisen runolaulu- ja parannusperinnön soihdunkantaja. Opetan runo- ja kurkkulaulua, kansanrunoutta ja äänenkäyttöä. Kerron itse ja innostan muita kertomaan tarinoita. Johdatan juurille käyttämällä voimakeinoja - laulun, sanan ja myyttien mahtia. Erikoisosaamistani lauletun runon lisäksi ovat ääniarkeologia, pohjoinen mytologia, muinaistaide, jungilainen psykologia ja karjalais-suomalainen kansanparannus. Vuosina 2010-2012 johdin kehittämääni kansanperinteen opintolinjaa Päivölän opistossa Valkeakoskella. Opetus kattoi perinteen koko kirjon arkeologiasta etymologiaan, kansanrunoudesta kansanlääkintään ja käden taidoista vuotuisjuhlien järjestämiseen. Olen Pielisen Tietäjäkeskus ry:n ja Suomen Kurkkulaulajat ry:n perustajajäsen. Lisätietoja löydät kotisivuiltani www.eeropeltonen.fi.
Karhun Talon tulevia tapahtumia Eero Peltosen kanssa:
Täydenkuun rumpupiiri: Tulen Mytologia, 19.10.2021, Joensuu: https://www.karhuntalo.com/tydenkuun-rumpupiiri-tulen-mytologia
Villi Luonto / Villi ihminen - animistinen luontoretriitti Lapissa, 4.-6.3.2022, Loma-Paksu, Köngäs, Levi: https://www.karhuntalo.com/villi-luonto-villi-ihminen-retriitti-lapissa