Tyhjää luuta

Tietäjän alkusanoja Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa (VII3 Raja- ja Pohjois-Karjala) Kiihtelysvaaran Heinävaarasta:

”En puhu omalla suulla,

Puhun suulla puhtaalla,

Herran hengellä hyvällä,

Läikyttelen lämpösiä,

Läpi luun, läpi jäsenen,

Läpi lämminten lihojen.”

Sanotaan, että shamaanin olemisen tapa on olla ”kuin tyhjä bambu”, ”tyhjä ruoko”, tai ”kuin luu”, jonka läpi Henki puhaltaa. Ylläolevassa runossa tämä sisältyy sanoihin ”läpi luun”. Tällä kuvataan sitä perustavanlaatuista olemista, jossa ihmisen mieli on ikään kuin antautunut jonkin korkeamman; elämän, intuition ohjaukseen. Ihminen on nöyrtynyt, että hän itse ei tiedä. Hän on oivaltanut, kuinka vähän hän tietää. Ei-tietämisen tila on johtanut eräänlaisen kontrollin menettämisen tilaan, jossa mielen kontrolli ei enää päde, vaan on tultava elämän itsensä kannateltavaksi. Elämä on laittanut hänet jossain vaiheessa polvilleen, ja hän on kokenut, ettei hän itse pysty enää. Hänellä ei ole enää kuin yksi vaihtoehto: Luottaa elämään itseensä.

*

”Puhun suulla puhtaalla, Herran hengellä hyvällä” voi viitata myös shamaanin kykyyn toimia meediona. Meedio possessoi Henkeä tai henkiopasta. ”Puhdas suu” on tuo egon läpäissyt possession eli meedion tila, jossa shamaani itse ei kontrolloi sitä, mitä hänen on sanottava tai mitä hänen lävitseen virtaa. Hän on antautunut sille, mikä haluaa virrata hänen lävitseen.

Possessio voi tapahtua myös esimerkiksi rumpumatkan aikana, kun shamaani tuntee, että joku hänen opettajansa, esivanhempansa tai vanhempi shamaani rummuttaa ja hoitaa hänen kauttaan.

Tähän kaikkeen vaikuttaa yksilön omat luontaiset kyvyt, oma tasapaino, harjoitus ja mielen selkeys. Terveelliset elämäntavat, hengityksen syvyys, meditaatio ja meditaation kaltaiset henkiset harjoitteet, hänen opettajansa ja oppaansa, sekä lukuisat muut tekijät voivat vaikuttaa siihen, miten ja keitä shamaani possessoi, sekä mitä kokemuksia siitä syntyy. Mikäli tilanne on tietäjän runon kaltainen pyhä tila, se tila on aina turvallinen ja täydellinen siihen tilanteeseen, mitä sillä hetkellä elää. Mistä sen tietää? Hän, joka sen kokee, hän vain tietää, ilman mahdollisuutta rationaalisesti selittää sitä kokemusta mitenkään. Kokemus luo turvan, luottamuksen ja harmonian, mikä auttaa häntä jatkamaan tehtävissään eteenpäin. Mikäli shamaani harhautuu – voitte uskoa, että hän joutuu välittömästi tai ennen pitkää elämässä polvilleen ja joutuu yhä uudestaan nöyrtymään, kunnes on oppinut oppiläksynsä. Yleensä hänellä ei ole myöskään mitään pyrkimyksiä mihinkään suuntaan näiden asioiden tiimoi

Myös taiteellinen luova kokemus voi tuoda haltioitumisen ja luovuuden tilan, jossa henki virtaa taiteilijan tai tanssijan läpi tavalla, mikä läpäisee hänen oman tahtotilansa ja mielen kontrollinsa.

*

Hengitys: On tärkeää hengittää. Henki ei tee virheitä, mutta muistuttaa, että aina kun meillä tulee uusia ideoita, luoda uusia ihmissuhteita tai meidän pitää ”synnyttää jotain”, on tärkeää ottaa hetki hengittämiselle (engl. ”sacred breath”). On aina hyvä hiljentää tahtia ja hengittää…ja tätä kautta antaa mahdollisuus hengelle ”mennä läpi luiden ja lihasten”…

*

Tyhjänä luuna kulkeminen vie meitä kohti autenttisuutta omassa elämässämme. Mitä ”tyhjänä luuna” tapahtuu, on aina uniikkia henkilölle, vieden aina kohti omaa autenttista itseä. Esimerkiksi shamanistisessa työskentelyssä, Henki ei ole kopioimista ja kontrolloimista; shamanismin tekemistä jollain tietyllä valmiiksi annetulla kaavalla ja toistolla. Shamanistisen työskentelyn ydin on ”tyhjä luu”, ja silloin toiminta on aina autenttista, jollaista ehkä kukaan muu ei ole koskaan tehnyt aiemmin. Luot silloin oman tyylisi samalla kun luot oman nahkasi. Kenenkään ei tarvitse mahduttautua johonkin ennalta määrättyyn kuosiin, tyyliin tai ajatusmaailmaan esimerkiksi siitä, miten esimerkiksi shamaani toimii. Jokainen shamaani toimii aivan omalla tavallaan. Mikä heitä yhdistää, on ”tyhjä luu”.

*

Ohjasin viime viikonloppuna shamanismin peruskurssin, ja yksi tekemistämme harjoitteista suuntasi lähimetsään. Lähdimme ulos tekemään shamanistisen matkan, jonka aikana lähdimme kysymys mielessämme toivoen vastausta luonnolta, luonnonhengiltä, puilta, kaikelta siltä mitä tulisimme kohtaamaan kyseisen matkan aikana. Pyysimme apua elämältä itseltään. Lähdin tekemään harjoitetta samaan aikaan kurssilaisten kanssa, ja suuntasin rakkaaseen lähimetsääni. Mielessäni oli kypsynyt edellisten päivien aikana, että haluaisin tehdä shamanistisen matkan tarkastaakseni oman ”tyhjän bambun” tilani – Olinko mennyt aina oikeaan suuntaan ja tulkinnut mieleeni virranneita intuitioita ja tuntemuksia oikein, vai olinko mennyt joskus harhaan? Mikäli olin mennyt joskus harhaan, miten voisin kulkea polullani ja toimia shamanistisesti yhä kirkkaammin, luotettavammin, selkeämmin?

Aurinko paistoi hyvin kauniisti mäntypuiden lävitse, oli muutama plussa-aste lämpöä, kevättalven sunnuntai. Laitoin kädet yhteen pihamaalla ja käännyin olemaan kasvotusten kohti aurinkoa siten, että tuntui, että aurinko paistoi suoraan otsaani. Kutsuin hiljaa avukseni haltijani, oppaani….

Lähdin kävelemään hiekoitettua kävelytietä pitkin, ja tiesin, että minun olisi suunnattava ”keijupuulleni”, mikä oli minulle se rakkain paikka lähimetsässäni. Yllätyin, sillä minuun iski raskas ja painostava tunne; tunsin kehoni sisäiseen tunnetilaan nousevan jotain, mikä halusi parantua. Se halusi parantua minussa, ja se halusi parantua heissä, joita se tunnetila koskee. Tottapuhuen, se mikä minussa ja minun kauttani halusi tällä kertaa parantua, tuntui minussa tunteina mitä en missään nimessä haluaisi kohdata tai millään tavoin omata – aloin tuntea tiettyjen elämänkokemusten triggeröimänä raivoa ja vihaa. Se oli se, mikä halusi tulla parantuakseen; minussa ja heissä muissa, että kaikki voisi virrata kauniina ja eheänä jälleen. Se viha olisi parannettava rakkauden tieltä… olisi parannettava ensin itsensä, ennen kuin voisi parantaa muita.

Kuljin eteenpäin tiellä, ja pysähdyin keijupuun kohdalla. Minusta tuntui, ettei minun kuulu mennä lähelle keijupuuta tänään, vaan että minun olisi hyvä tarkkailla sitä hieman kauempaa. Laitoin kummatkin kämmeneni kohti puuta, ja välittömästi minuun alkoi virrata keijupuun keveys, rakkaus, tasapaino ja sanoisinko jopa viehätys. Ajattelin myös rakasta ystävääni ja kollegaani, jonka kanssa olen jakanut tämän puun kauneuden ja lumovoiman. Ajattelin kiitollisena hänen merkitystään siinä, että voisin kasvaa ihmisenä ja sieluna yhä kirkkaammaksi ja tasapainoiseksi, askel askeleelta.

Jatkoin keijupuulta eteenpäin. Ihastelin mäntypuiden siivilöimää auringonvaloa, ja ajattelin kiitollisena sitä rauhaa, missä olen voinut yli 40 vuoden ajan tässä metsässä kävellä. Vaikka pyrin suuntautumaan johonkin iloiseen, edelleen sisimmissäni halusi kuitenkin edelleen parantua se tietty viha, se tietty energia, mitä on vaikea jopa sanoittaa. Siihen liittyy se, mikä haluaa erillisyyttä, mikä on epäluottamusta, mikä haluaa syyttää ja kontrolloida. Pahin kaikista on epäluottamus.

Tunsin samalla myös yksinäisyyttä. Yksinäisyyden kokemukseen liittyi myös tietty rentoutuminen. Tunsin, kuinka tämä yksinäisyyden tunne on jotain, mikä minulle on ollut tuttua lapsesta saakka. Ikään kuin elämä palauttaisi minut aina yksinäisyyteen, vaikka koen tehtäväkseni yhteisöllisyyden edellytyksien luomisen. Kosketin hetken yksinäisyyttäni.

Jatkoin eteenpäin ja annoin raivon ja vihan tulla. Ajattelin myös, kuinka ”tyhjänä bambuna” toimimiseen tarvitaan selkeä mieli. Tähän ei sovi millään lailla alkoholi, päihteet eikä myöskään tupakointi. On totta, että on mieluummin tunnettava epämiellyttävät tunteet ja käsiteltävä ne shamanistisesti, kuin itsetuhoisin keinoin, joita alkoholi, tupakointi ja päihteet ovat. Jos väittää, etteivät ne ole terveydelle haitallisia, on myös valehtelija. Jos käyttää niitä siitä huolimatta, ei rakasta itseään. Itseään rakastava ei tuhoa itseään, vaan pitää itsestään huolta. Itsestään huolen pitäminen on tuntea tunteensa. ”Pirulainen, tänään tekee mieli sanoa suorat sanat!” Pohdin tätä samalla, kun tiedostan, että olen viime talven aikana itsekin ottanut viinilasin silloin tällöin, 10 absolutisti-vuoden jälkeen. Pohdin, olisiko nekin viinilasit nyt taas syytä jättää väliin, vai mistä on kysymys. Onko kysymys sittenkin saavutetusta tasapainosta ja elämänilosta. Kaikki on tapahtunut luonnollisesti; ei pakottamalla yhtään mitään. Omasta halusta ja ilosta.

Kuljen edelleen eteenpäin ja pohdin, miten tämä kaikki mitä koen liittyy siihen kysymyksen asetteluun, minkä tälle shamanistiselle kävelylle asetin. Katson maahan, ja näen hiekoitussoraa. Kyykistyn kohti maata, ja yritän irrottaa kävelytien jäästä yhden hiekoitussoran kiven. Tähän minua inspiroi eräs kurssin osallistuja, joka näytti erästä hiekoitussoran kiveä edellisenä päivänä. Päätän laittaa pienen mustan kiven osaksi uhrilahjaa, joka odottaa kotona avoimena olohuoneeni lattialla. En vielä tiedä, mitä se voisi merkitä ja miksi näin päätän tehdä. Kurssin osallistujan kivi oli täysin valkoinen, ja minun on täysin musta.

Tunnetilani alkaa hieman helpottua, kun lähenen kotioveani. Tehtävä alkaa tulla päätökseen, mutta minun pitää reflektoida, olenko saanut vastausta kysymykseeni. Menen kotona välittömästi uhrilahjan eteen, ja minusta tuntuu, että minun on laitettava pieni musta kivi – se varjo, painostava tunne, kivi – piiloon keskelle suurta vaaleanpunaista kukkaa, mikä minulle symboloi rakkaudellista myötätuntoa. Asetan pikkukiven sinne kukkaan. Istun hetkeksi rukoilemaan uhrilahjan äärelle, ja näen hetken, kuinka uhrilahja näyttäytyy rukouksen valossa. Se hetki kestää vain sekuntteja. Tunnen sen hetken äärellä, että se on oikein.

Kävelyllä koetut tunteet oli tultava koetuksi. Emme voi tehdä ”spiritual bypassing” eli yrittää ohittaa tunteita, joita alitajunnassa on vielä koettava. Shamanististen metodien kautta voimme askel kerrallaan, harjoitus kerrallaan, vapauttaa sydäntämme ja mieltämme painostavia tunteita, myös alitajuisia, ja luonnon parantavan voiman kautta eheytyä, tasapainottua, olla kokonaisia ihmisiä.

”Tyhjänä bambuna” toimiminen on tulla johdatetuksi…tulla koetuksi, kokea itse itsensä juuri kaikessa siinä, mitä haluaa tapahtua. Se on intuition ohjauksessa olemista, ja suurta armollisuutta, joka on rakkautta.

*

Tommy Hellsten kirjoittaa kirjassaan ”Tietäjä” (2002, WSOY, s. 138) hienosti tällaisesta olemisen tilasta verraten sitä uuden testamentin aforismiin ”Etsikää ensin taivasten valtakuntaa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.”

”  Kun etsii taivasten valtakuntaa, elää ikuisuudessa. Silloin ei ole aikaa, ihminen elää pyhässä nyt-hetkessä, täydellisen luovassa tilassa. Sellainen ihminen ohjautuu rakkaudesta eikä pyri mihinkään erityiseen. Hän tekee sen, minkä rakkaus hänessä tahtoo tehdä. Ei hän huolehdi lopputuloksesta, hän ymmärtää, ettei se ole hänen vastuullaan. Sitä tarkoittaa lauseen loppu: ”…niin myös kaikki tämä teille annetaan.” Prosessin lopputulos on seurausta luovasta teosta, rakkaudesta. Se ei ole ihmisen saavutus, se on lahja. Luovalle ihmiselle annettu lahja.”

Suosittelen lukemaan koko kirjan, että kohdan voi ymmärtää kokonaisuudessaan. Hellsten on kirjoittanut samasta kokemuksesta myös muissa kirjoissaan, samoin kuin Eckhart Tolle. Koen vahvasti, että se läsnäolon tila, mistä he ovat inspiroituneet kirjoittaa, on pitkälle sama asia kuin ”olla tyhjä bambu”. Antaen itsensä kautta tapahtuvan juuri sen, mikä haluaa tapahtua.

*

Kuuntele Ayla Nereon hieno kappale ”Hollow Bone”-levyltä:

*

Kun saan tämän kirjoitettua valmiiksi, tunnen oloni virkistyneeksi ja valmiiksi. Tunnen, kuinka kirjoittaminen on saattanut shamanistisen matkan valmiiksi ja olen saanut vastauksen kysymykseeni. Aamuinen hiihtoretki ja avantouinti saunoineen on tehnyt olotilan kokonaisvaltaisesti hyväksi. Tunnen, että on aika maalata seuraava shamaanirummun kuva, johon aion maalata viherpeipposet. Valmistukoon seuraava rakas työkalu, jonka kautta shamanistinen tietoisuus voi virrata kauniisti, vapaasti ja estottomasti… ja voimme rummuttaa ja harjoitella yhdessä, iloita ja leikkiä, inspiroitua ja lumoutua elämästä….Olemme täällä elämää varten.

Otan lopuksi Katja Frangen luomasta Naisen Voimapakasta kortin ja se on MAA-kortti. Se lupaa pysyvyyttä.

”Keskity siihen mikä on pysyvää ja totta tässä ja nyt. Jalkasi kantavat, voit luottaa.”