Henkinen opettajuus murroksessa
Mitä on henkinen opettajuus vuonna 2020?
Tänä aamuna aloittaessani jälleen uuden matkan läpi lumisen maiseman, tunsin oloni hyvin rentoutuneeksi ja vapautuneeksi. Viime aikojen tapahtumat, rituaalit, piirit ja erityisesti myös vasta-alkanut ALKU-ohjelma, ovat saaneet minut yhä läsnäolevammin rentoutumaan elämäntehtävään henkisen kasvun ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin äärellä.
Olemme lukeneet uutisista, kuinka yhteiskunnassamme on käynnissä nopea henkinen murroskausi: Universalistisiin prinsiippeihin pohjautuvat traditiot kuten jooga ja shamanismi ovat nostattaneet kiinnostusta. Ihmiset hakeutuvat auktoritäärisista tilanteista, jossa yksi saarnaa korkeammassa saarnatuolissa muiden yläpuolella, tai muiden edessä, tilanteisiin, joissa paistaa myös struktuurisesti tasa-arvo. Toisaalta tuntuu, että rakkaus antaa mahdollisuuden myös korottaa välillä yksi sisar tai veli sinne korkeammalle paikalle, että voimme yhdessä arvostaa ja rakastaa yhtä kerrallaan. Tämäkin tuntuu tärkeältä.
Koen hyvin vahvasti, että henkinen opettajuus on muuttunut todella paljon tässä murroksessa. Enää ei kaivata voimakasta johtajahahmoa, eräänlaista isää tai äitiä. Tuntuu, kuin nyt kaivataan erityisesti tasa-arvoista sisaruutta ja ystävyyttä, jossa kaikki opimme tasa-arvoisesti toinen toisiltamme. Opettaja-persoonalta tämä vaatii jatkuvaa astumista nöyryyden ja paljastumisen tilaan, jossa osaamme opettaa myös haavoittuvuudesta ja epätäydellisyydestä käsin. Uskallamme rikkoa käsityksen valaistuneesta ja täydellisestä henkisestä opettajasta, vaan kohtaamme toisemme aidosti, peilikuvallisesti ja hyväksyvästi. Tästä läsnäolosta siihen mitä on täydellisessä epätäydellisyydessä, löydämme myös valaistuneen hetken potentiaalin.
Tämä ei kuitenkaan poista opettajuuden mahdollisuutta: Voimme silti toimia ryhmän kokoonkutsujina, tarjota eteenpäin välineitä omasta työkalupakistamme, sekä inspiroida niiden metodien voimin, jotka olemme itse oppineet omilta opettajiltamme tai suoraan luonnosta. Opettajuus on jatkuvassa liikkeessä; opettajuus itsessään on liike; se muuttuu ja muokkautuu ajan mukana, kasvaen itsekin siinä virrassa. Näen henkisen opettajuuden myös siten, että tilaa on annettu olla ”tyhjä bambu” siinä hetkessä, tuoden esiin kollektiivisen tason viestin. Opettajuus on viestintuomista.
Kiitän kaikkia kursseille osallistujia näistä kasvunpaikoista, joissa jokainen meistä voi itkeä, parantua, tanssia, huutaa, nauraa, iloita, surra, ja pitää hauskaa. Tämä tuntuu kerrassaan niin vapaalta! Olemme todellakin astuneet vuonna 2020 uuteen vapaaseen aikakauteen, jossa emme niinkään enää opi yhdessä mitään, vain elämme opetuksia jo todeksi. Opettajana tai ohjaajana koen itseni vain eräänlaiseksi hämähäkiksi, joka kutoo näkymättömää ja näkyväistä verkkoa, osana luontoa, osana tätä kaikkea. Jokaisella oma tehtävänsä.