Shamanistinen ratkaisu tuhon estämiseksi?

On aikamoinen ihmisen historian kehityskaari, että animistisesti orientoituva, yhteisöllinen ihminen on käännytetty teknologian, auktoriteettien, kulutuskulttuurin, luontotuhon ja rahan vallan alle. Olemme nyt tulleet tuossa kehityskaaressa sellaiseen pisteeseen, että emme voi jatkaa näin tuhoamatta koko planeettaa ja itseämme. Miten tästä eteenpäin, unohtaen lohduttomuus ja toimien tarmokkaasti kohti tasapainoa luonnossa ja itsessämme?

Animismilla tarkoitetaan ihmisen kokemuksellista ja hienovaraista ymmärrystä siitä, kuinka jokaisella luonnonolevaisella, niin puilla, järvillä, joilla, vuorilla, kuin jokaisella pienimmälläkin luontokappaleella on niiden oma olemassa olon tarkoituksensa ja sielukkuutensa. Animistisissa, totemistisissa tai shamanistisissa kulttuureissa on ollut jotain yleisinhimillistä, niiden vastavuoroisessa luontosuhteessa ja kyvyssä haltioitua luonnosta. Niin on myös kaikilla pohjoisilla kansoilla täällä sub-arktisella ja arktisella vyöhykkeillä.

Nykyään ilmastonmuutoksen ja kulttuurin suhdetta tutkittaessa voidaan havaita, että ympäristökriisit johtuvat pitkälti siitä, että ihminen on menettänyt sielullisen suhteensa luontoon (esim. Watling 2011). Tätä tuskin voi pitää ainoastaan länsimaisena ongelmana, sillä se vaikuttaa menevän siihen suuntaan niin Kiinassa kuin muillakin mantereilla. Teknologisoitunut, rahatalouden orjuudessa, oman henkis-kulttuurisen yhteytensä menettänyt ihminen on hukassa niin moraalisesti kuin emotionaalisesti. Mielenterveysongelmat, masennus, yleinen kaoottinen turvattomuus, päihteiden käyttö, ja yleisesti maailmanmenon konfliktinen suunta lisääntyy, mitä kauemmas ihminen kulkee niin sielustaan kuin luonnosta. Lapset itkevät ja lähiluonnostamme katoavat pikkulinnut, siilit ja mehiläiset. Eilen soitin verotoimistoon, ja sieltä vastasi ensin robotti. Olemmeko oikeasti tietoisia, mitä on tapahtumassa?

Tämän kehityskaaren katkaisemiseksi on olemassa ratkaisuja. Ne ratkaisut löytyvät katsomalla sekä kohti maata ja juuria, sekä katsomalla kohti puiden latvuksia, kohti sitä mitä voisi olla. Tarvitaan ennen kaikkea meidän oman keho-yhteytemme lujuutta, josta löytyy tasapainon löytyessä tahtotila ja yhteistyö-halu ratkaista näitä asioita yhdessä. Miksi olen itse ollut niin inspiroitunut shamanistisista menetelmistä? Siksi, että en ole vielä löytänyt parempia keinoja kohti ihmisolennon ja luonnon välisen tasapainon edesauttamiseksi ja tutkimiseksi. Aion tutkia näitä menetelmiä niin kauan, kunnes joku näyttää miulle paremmat menetelmät, jos pystyy. Luonnon monimuotoisuus ja ihmisten perinnekulttuurien monimuotoisuus kulkevat käsi kädessä, jatkuvasti orgaanisesti muotoutuen ja sielukkuuttaan nostaen.

Kun alamme pikkuhiljaa tutustua omaan sielunmaisemaamme, siinä alkaa tuntua sydänalassa omalle kulttuurillemme tuttu ja muinainen säkenöinti: Sitä kutsutaan haltioitumiseksi. Alamme tuon haltioitumisen, säkenöinnin myötä löytämään jotain niin itsestämme kuin luontoyhteydestämme, mikä on samalla vanhaa ja tuttua, mutta kenties tässä elämässä myös jotain uutta ja virkistävää. Alamme oppia tuntemaan sitä, mikä sielu on, mitä on sielukkuus? Itsessämme, toisissamme, luonnossa? Sielu ohjaa meitä jatkuvasti kohti terveyttä, tasapainoa ja luonnollisuutta. Sielu-yhteys tuo viisautta, mikä auttaa käytännönratkaisuissa kohti kestävää yhteisöllistä toimintaa ja palautunutta tasapainoista luontosuhdetta.

Shamanistiset menetelmät ovat ihastuttavia niiden luonto-yhteyden vuoksi. Sielun tunnusteleminen tapahtuu luonnon kautta. Se on kehollisesti, tunteissa ja koko ihmisen olemuksessa läsnä, mitään unohtamatta. Uudelleen haltioitumisen kautta havahdumme siitä teknologisesta, robotisoituvasta, kaikkia yhtenäistävästä valtakulttuurista, joka on kadottanut raha-orientoituneen lumouksensa. Löydämme takaisin omien perinteiden, niin uusien kuin vanhojen, äärelle. Pidämme huolta kielestämme, toisistamme, luonnonmonimuotoisuudesta.

Tuo sielun palauttaminen tuo välttämättä muutoksia yhteiskuntaan. Se tulee tarkoittamaan vanhan teollisen orientaation muutosta kohti kestävää huolenpito- ja hyvinvointi-yhteiskuntaa. Se tulee tarkoittamaan meidän orientaatiota yhteiskunnassa eri tavalla, ja eräänlaista uudelleenjärjestäytymistä, jota ohjaa laajempi tietoisuus siitä, mitä tarkoittaa olla ihminen, mitä tarkoittaa luonto ja mitä tarkoittaa elämä.

Tämän vuoksi näkisin, että tietynlaista animistista tai shamanistista otetta tarvittaisiin ihan kaikilla yhteiskunnan aloilla. Sitä on turhaan väheksitty tai pelätty, koska kyse on sen väheksynnän tai pelon suhteen ainoastaan tietämättömyydestä, kokemuksen puutteesta ja vääristetyistä mielikuvista, joista nyt olisi syytä havahtua. Joten kannustan kaikkia rohkeasti oppimaan ja tutustumaan lisää animismiin ja shamanismiin perustuvaan elämänfilosofiaan ja löytämään sen menetelmistä ja vanhoista lähteistä ainoastaan sen, mikä on hyödyllistä, hyväntahtoista ja voimaannuttavaa. Kiitos!

Helena Karhu

Lähde: Watling, Tony. 2011. Ecological Imaginations in the World Religions: An Ethnographic Analysis.)

Kuva: Porttilouhi, Helena Karhu