Unenomainen hetki
Tiistaina alkoi kurssi unennäöstä, uneksimisesta ja intuitiosta. Käymme yhdessä erilaisia harjoituksia, joiden avulla kehitämme ja tutkimme tietoisuutemme eri ulottuvuuksia, joista unennäkeminen on yksi. Useimmat harjoitukset tapahtuvat hereilläoloaikana – joskaan ei välttämättä kaikki!
Yksi kotitehtävistä on tutkia tulevien viikkojen aikana arkielämässä eteentulevia paikkoja tai tilanteita, jotka tuntuvat unenomaisilta ja kuvata niitä. Kun eilen pohdiskelin tätä tehtävää, muistin, että olin juuri edellisenä päivänä kohdannut erittäin unenomaisen tilanteen Outokummussa!
Minulla oli tapaamisen jälkeen muutama tunti aikaa Outokummussa, ja fiilistelin mitä tekisin ja minne menisin. Jotenkin intuitioni ohjasi minua kohti Outokummun Kaivosmuseota, vaikka olin siellä aiemminkin käynyt, ja en periaatteessa tuntenut mitään tarvetta käydä siellä sinä päivänä uudestaan. Lähdin kuitenkin kuin automaationa kävelemään sitä kohti. Oli pientä seikkailun tuntua ilmassa.
Kun kävelin katua pitkin, vasemmalla puolella oli ilmeisesti suuri koulurakennus, joka näytti suljetulta. Kenties yksi maamme monista kouluista, jotka on suljettu sisäilman takia? Kiinnitin kuitenkin huomiota rakennuksen seinässä olevaan isoon maalaukseen. Maalauksessa oli nuori mies ja nainen, miehellä kädessään kannel. Naisen kädestä lähti valkoinen rauhan kyyhky vasemmalle. Huomioidaan, että rauhan kyyhky lähti naisen kädestä. Mies piti naisen kädestä kiinni, joten he lähettivät sen myös yhdessä. Miehen kanteleen keskellä on sydän. Mieskin on pukeutunut valkoiseen pellavaan: Rauhan, selkeyden ja viattomuuden väreihin. Pienet viattomat pikkukukkaset kukkivat heidän ympärillään.
Otin tämän valokuvan, ja jatkoin matkaani kadulla. Otin vain muutaman askeleen, kun säpsähdin: Oikealta puoleltani kadun toiselta puolelta, kuusiaidan vierestä, lähti lentoon NELJÄ TÄYDELLISTÄ JA TÄYDELLISEN VALKOISTA KYYHKYSTÄ. En muista, että oisin aikaisemmin nähneeni valkoisia kyyhkyjä missään. Nämä eivät olleet mitään pulskia puluja, vaan ne olivat sulavalinjaisia, täydellisen kauniita ja täydellisen valkoisia kyyhkysiä. Ne lensivät nopeasti kuusiaidan yli, ja en täten ehtinyt ottaa niistä valokuvaa.
Jäin hetkeksi lähestulkoon suu auki ihmettelemään siihen kadulle. Sydämeni sykähti. Tämä tuntui hyvin merkittävältä hetkeltä. Se toi minulle myös toivoa ja iloa, sillä tiedän, että kuljen oikeaan suuntaan, kun kauniit synkroniat ja rauhan symbolit tukevat polkuani. Olen kiitollinen. Jäin ihmettelemään, kuinka tämä on mahdollista, että näin tämän?
Jatkoin sitten matkaani kaivosmuseolle, ja siitäkin visiitistä tuli erityinen merkitykseltään.
Tämä oli siis maanantaina hereillä ollessa sattunut unenomainen hetki, ja en tule unohtamaan neljää Outokummun rauhan kyyhkyä koskaan...
