UUDEN KUUN TUULIA: Suomalais-ugrilaisten luonnollinen luonto

Joulun aikaan oli mielenkiintoista keskustelua mediassa uskonnon roolista nykypäivän Suomessa. YLE:llä julkaistiin hieno 8-osainen dokumentti-sarja nimeltä Papisto (https://areena.yle.fi/1-50800011 ), jonka katsoin kokokaan ennen joulua. Minua kiehtoivat elämäntarinat henkilöistä, jotka ovat seuranneet kutsumustaan ja jotka näyttivät työnsä monipuolisia piirteitä. Katsoitko sie tuota ohjelmaa ja mitä ajattelit siitä?

Miun on totuudellisesti kuitenkin sanottava suoraan, että sydämessäni värähti suru ja myötätunto, kun katsoin ohjelmaa.

Miusta on OK, että otamme inspiraatiota henkisistä traditioista eri puolilta maailmaa. Ne ovat parhaimmillaan tietoisuuttamme ja rakkaudellisuuttamme herättäviä filosofioita, jotka tuovat meitä lähemmäs oman ytimemme universaalia ihmistä – ihmisyyttä, joka ymmärtää, että olemme kaikki täällä yhdessä. Tällainen universaali ihmisyys pohjautuu syvään kulttuuristen perinteiden kunnioitukseen ja arvostamiseen, niin omien perinteidemme kuin muiden maailman kulttuurien. Täten ajattelen myös omasta kiinnostuksestani esimerkiksi tiibetinbuddhalaiseen traditioon, johon miulla on sidos myös aiemmasta elämästäni.

Mikä miusta taas ei ole OK, on muiden maailmanosien kulttuurien omistaminen kuin omanamme. Miulle ei ole OK, että miulle on koulussa sepustettu jotain uskonnosta, jolla ei ole mitään tekemistä karjalaisen perimäni kanssa, ja että miulle ei ole koulussa opetettu mitään oman kulttuurini shamanistisesta ja animistisesta traditiosta. Miulle ei ole OK, että pystyin havahtumaan oman traditioni äärelle vasta aikuisiällä, koska sitä ei ole lapsena missään opetettu. Miulle ei ole OK, että edelleen lähes 40 vuoden jälkeen tilanne suomalaisissa kouluissa on sama. Miulle ei ole OK, että shamanistisella traditiolla ei ole yliopistossa omaa tiedekuntaa, kun taas muualta tulleilla traditioilla on.

Mikä miulle kuitenkin on OK, on että tämä historiallinen ja kulttuurinen kaari on pakko hyväksyä olemassa olevana totuutena ja että elämä on mennyt tällaista rataa jostain kumman syystä. Jokin oppi tässä uskonnollisen kolonialismin aikakaudessa on ollut: Se on edelleen hionut maan alla, omassa mullassamme, omien puiden ja kanervien juurissamme sitä kallisarvoista timanttia, mikä oma henkinen kulttuurillinen traditiomme on. Se on kypsyttänyt maan äidin väkeä ja herättänyt kielon kukkien tuoksun juuri oikeaan aikaan.

Mie toivon, että myös laajemmalla kansallisella tasolla alamme havahtua siihen, keitä olemme ja mistä tulemme. Tätä myötä yhteisöllinen hyvinvointimme voi lisääntyä ja voimme myös henkisesti hyvin.

KULTTUURISESTI EHEÄ JA JUUREVA TRADITIO

Papisto-ohjelmassa huomioni kiinnittyi pastori Tarvon kommenttiin, kuinka hänen mielestään kristillisyyden vaihtoehtona on vain ”kaupallinen huuhaa ja turvattomuutta edistävä maaginen ajattelu”.

Miusta kyseinen kommentti vähättelee suomalaisten ja saamelaisten alkuperäistä henkistä traditiota. Keskustelusta puuttuu kokonaan ymmärrys siitä, mikä on meidän alkuperäinen henkisyys, nähdä totuudenmukaisesti uskonnollisen kolonisaation kollektiivinen trauma, ja kuinka kristillisyys voi olla mukana eheyttämässä kyseistä traumaa, kantaen vastuunsa historiallisista tapahtumista.

Onko pastori Tarvo tietoinen tuhansia vuosia vanhasta henkisestä traditiosta, ja kuinka sille on käynyt viimeisten satojen vuosien aikana? Minun mielestäni henkistä turvattomuutta lisää nimenomaan se, että meiltä on viety tämä oma traditio, ja sen vaikutukset näkyvät nykyisellään ihmisten henkisessä pahoinvoinnissa.

Näen vahvasti, että suomalaisten (ja luultavasti myös saamelaisten, mutta he puhukoon omasta puolestaan <3) henkisen hyvinvoinnin perustana tulisi olla oman kulttuurimme – myös sen henkisen aspektin – kunnioittaminen, voimistaminen ja eheyttäminen. Jos yhteiskuntamme henkinen hyvinvointi ei ole kunnossa, se tulee ennen pitkään vaikuttamaan myös kaikkeen muuhun hyvinvointiin, onpa kyseessä fyysinen, emotionaalinen, taloudellinen tai vaikkapa mentaalinen hyvinvointi.

Samaan aikaan joulukuussa Image-lehdellä oli ”suuri uskonto-numero”, jonka pääkirjoitus loppui näin:

”Jos kirkko haluaa olla oikeasti kirkko, sen on suljettava köhät syliinsä, lopetettava oman asemansa varmistelu ja ihmisten kosiskelu. Sen on luovuttava totuuden ja oikean opin omistamisesta, suostuttava epävarmuuteen, oltava kirvelevänä suolana materialistisen kulutus- ja kilpailuyhteiskunnan iholla, otettava risti ja seurattava tinkimättömästi ja rohkeasti Nasaretin Jeesusta.”

Meillä kaikilla on varmasti paikkamme ja tehtävämme täällä, onpa henkisyytemme mihin nojaavaan tahansa: ristiin tai puuhun. Toivoisin vain, ettei se tapahtuisi enää puiden kustannuksella.

Valtion rooli

Myös valtion tulisi herätä tähän, ja olla mukana voimaannuttamassa alkuperäiskulttuurimme mahdollisuuksia tässä ajassa. Tämän tulisi näkyä myös koulutuksessa ja kasvatuksessa; kirkollisten tiedekuntien ohella, tulisi panostaa enemmän alkuperäiskulttuurin tutkimukseen. Omakin väitöskirjani ei ole päässyt kunnolla etenemään, sillä edes rahoitusta ei ole shamanismin tutkimukseen helposti saatavilla. Ei ole omia rahastoja, joista hakea rahoitusta, kuten kristityillä. Valta-asetelmat ovat ihan hurjat, vaikka olemme hitaasti ja varmasti toipumassa kolonialismin vaikutuksesta.

Uusi kuu – uudet vapaat tuulet

Toivon kaikille oikein kaunista uuden kuun aikaa! On uusien, vapaiden talvituulien aika! Voimme katsoa jäätyneen järven laakeaa, avaraa maisemaa, ja hengittää syvään. Mielemme voi levätä sen iättömässä, ajatusten tuolla puolen viipyilevässä avaruudellisuudessa. Voimme peilata omaa sisäistä luontoamme ulkoisen luonnon hiljaiseen kauneuteen. Tuntea jalkapohjiemme ja huopatossujemme alla vanhan maaperämme kantavan voiman.

Voimme kohottaa kätemme kohti etelää, ja kutsua etelän tuulia tuomaan meille fyysistä kestävyyttä ja voimaa vaeltaa tätä ihmisen elämän tietä. Kutsumme viisautta ja tuulia pitämään huolta fyysisestä hyvinvoinnista, ottaa stressitasossa huomattava askel kohti lempeyttä, ja tanssia talvituulien lailla.

Voimme kohottaa kätemme kohti länttä, ja kutsua lännen tuulia; Jolloin muistamme esivanhempiemme ikiaikaiset hyräilyt, ne samat nuotiotulet, kosketuksen vanhaan kallionpintaan, ja otamme vastaan sen muistin, joka vielä muistaa sen viisauden. Kiitämme esivanhempiamme siitä jatkumosta, jossa väistämättä elämme ja hengitämme. Kiitämme elämän vedestä ja pidämme mielemme kirkkaina ja selkeinä.

Voimme kohottaa kätemme kohti pohjoista, ja kutsua pohjoisen tuulia. Otamme vastaan Suuren Hengen mysteerin, joka vie meidät kotiin itseemme, omaan sydämeemme. Se vie meidät kotiin omille juurillemme, jossa ei ole guruja, ei profeettoja. Se pohjoinen tuuli kutsuu omaa pyhyyttämme, oman sydämen aurinkoamme, loistamaan yhdessä kaikkien puiden, kukkien, perhosten ja muiden elämää vaalivien kanssa.

Voimme kohottaa kätemme kohti itää, ja ottaa vastaan uudet tuulet. Uudet tuulet tuovat meille inspiraation ja motivaation kasvattaa sieluamme ja pitää huolta maapallosta. Otamme vastaan idästä nousevan auringon tuulet, ja annamme sen muistuttaa omasta sisäisestä auringostamme. Nostamme valoa sisällämme ja huomaamme sen ympärillämme. Tämäkin päivä voi olla kaunis.