Yksinkertaisia ajatuksia tieteen ja shamanismin risteyskohdassa 2

Tasan 20 vuotta sitten sain yhden shamanistisista initiaatioistani täysin tietämättömänä ja viattomana. Kuten näissä piireissä useimmiten: Ymmärrämme vasta paljon myöhemmin.

Oli vuosi 1999 ja silloiseen Joensuun yliopistoon saapui esitelmöimään unkarilainen professori Mihály Hoppál, jonka tehtäväni oli opettaa teoriaa shamanismista ja sen tutkimuksesta meille kulttuuriantropologian perusopiskelijoille. Professori Hoppál on ollut yksi johtavia shamanismin tutkijoita Euroopassa ja ollut edistämässä shamanismin tutkijoiden verkostoitumista. Hän on myös kirjoittanut Anna-Leena Siikalan kanssa kirjan ”Studies on shamanism” (1998) ja Juha Pentikäisen kanssa kirjan ”Northern Religions and Shamanism” (1992). Perusopiskelijan täydellisellä viattomuudella rekisteröidyin kurssille. Täytyy myöntää, että olin silloin kertakaikkisen tietämätön, minkä askeleen otin shamanismiin. Sehän olisi vain antropologian kurssi muiden kurssien joukossa ja nämä olisivat vain kirjoja kirjojen joukossa... Yksi pakollisista luettavista kurssikirjoista oli Michael Harnerin Shamaanin Tie (1980).

Tuolloin tietoisuuteeni välähtivät luultavasti ensimmäistä kertaa termit, kuten ”shamanismi” ja ”shamaanit”. Muistan kurssin kiehtovana, ja että jokin resonoi lukemissani aihepiireissä. Jätin kuitenkin silloin vielä syvemmän tiedonhaun shamanismin maailmaan, ja jatkoin normaalia opiskelijaelämääni. Minulla oli pitkät blondatut hiukset, opiskelin Kielikeskuksella espanjan kieltä, ja seuraavana keväänä lähdin vaihto-opiskelijaksi Barcelonan yliopistoon. Olin edelleen nuori, viaton, ja tietämätön.

Vasta nyt muutama vuosikymmen myöhemmin osaan ymmärtää tuota kurssikokemusta.  Vasta paljon myöhemmin ymmärsin, miksi minun piti opiskella kaikista maailman kielistä espanjaa. Tulisin tapaamaan perulaisen opettajani don Oscar Miro-Quesadan vasta hieman myöhemmin. Näinä vuosina on ollut kätevää, että olen pystynyt ymmärtämään espanjankielisiä invokaatioita ja rukouksia, ja olemaan tälläkin tavalla kielellisesti läsnä opettajani maailmassa.

Perulaisessa henkisessä ja kognitiivisessa kokemuskartassa minua kiehtoo sen inklusiivinen eli kaiken sisällyttävä ominaisuus. Se ei jätä mitään ulkopuolelle. Kuten Johannes Setälä sanoo: ”Mikään ei ole ulkopuolella Kaiken.” On ollut koskettavaa kokea, kuinka perulaiset esi-isät ja -äidit ovat henkisenä kokemuksena hellästi ohjanneet minua kotiin, omille juurilleni. He eivät ole kutsuneet minua Peruun: He ovat kutsuneet minut Pohjois-Karjalaan. Olen kuitenkin tarvinnut Heidän läsnäolonsa oppiakseni lisää sen syvän luontoyhteyden kautta, mikä heillä on omaan luontoonsa; ymmärtääkseni maailmankaikkeuden luonnetta paremmin; tuodakseni mukanani niitä seremoniallisia elementtejä, mitä ovat hyödyksi meille täällä kotona; ja tuodakseni mukaan niitä shamanistisia, parantavia metodeja, joista on hyötyä myös täällä. Nöyrästi laskemme alas kulttuuriset epäluulomme, ja opimme iloisesti lisää globaalissa yhteistyössä. Minua kiehtoo erityisesti shamanismin universaali luonne, ja sen yleisinhimillinen Oleminen.

Tällä kertaa toivon, että pääsen itsekin joskus opettamaan shamanismia niin teoriassa kuin käytännössä yliopistolla, sillä shamanismiin liittyviä uusia aiheita kulttuurintutkimukseen on runsaasti tarjolla. Tästä on hyvä jatkaa.

Mukavaa viikonloppua kaikille!